Pieni ja vahva!
Musta on niin siistiä olla vahva.
Tänään minulla oli loistava kyykkytreeni, mikä herätti ajatuksia ja ne ajatukset sitten tämän blogitekstin.
Minun kyykkytreenejä ei ole voinut aikoihin kuvata sanalla loistava, joten kun voimailu edes hetkellisesti vilauttaa minulle sen aurinkoista puolta, tulen todella onnelliseksi.
Tämä fiilis, mikä minulla on nyt, on tärkein syy, miksi voimanostoa harrastan. Minulle on ehtinyt kertyä varaston hyllylle jo useampia pyttyjä ja kaulanauhoja, mutta ei ne aja minua eteenpäin tässä hommassa. Se on tämä fiilis, joka on niin paljon suurempi ja merkityksellisempi, kuin mikään negatiivinen tunnetila, joka syntyy epäonnistumisesta tai vaikeuksista ja niin paljon arvokkaampi kuin mikään palkinto.
Miltä minusta sitten tuntuu?
Yksinkertaisesti, minusta tuntuu, että minä olen VAHVA ja minussa on potentiaalia tulla vielä VAHVEMMAKSI! Ja se on niin voimaannuttavaa, että jo pelkästään siitä syystä suosittelisin voimaharjoittelua ihan jokaikiselle ihmiselle!
Hemmetti, musta on niin siistiä, etten tarvitse minkään miehen apua kantaakseni lipastoa yksin yläkerrasta alakertaan. Ei minun ostoksia tai matkalaukkua tarvitse kantaa. Hitto, voin kantaa sinunkin laukun siinä samassa. Minua voi pyytää apuun, jos sinun auto täytyy työntää pois penkasta tai jos kaipaat muuttoapua. Voin tulla tekemään sinun puutyöt ja kyllä mulla pysyy kirves kädessä. Minä pystyn ihan mihin tahansa, mihin joku mies tai minua isompi kokoinen nainenkin pystyy (ja vaikka en pystyisi, niin onnistuneet voimatreenit saa minulle sellaisen olon, että pystyn.)
Voimaharjoittelu ja voiman kehittyminen vahvistavat itseluottamusta ja -varmuutta tavalla, joka siirtyy myös muille elämän osa-alueille. Se, että voin laittaa sinne kyykkytankoon viisi tai kymmenen kiloa enemmän rautaa kuin viime viikolla, saa minut tuntemaan oloni vahvaksi - henkisesti ja fyysisesti. Ja kun tunnen itseni vahvaksi, tunnen itseni pysäyttämättömäksi. Luotan itseeni, eikä muiden mielipiteet, vähättelyt tai epäluottamus vaikuta minuun. Oli kyse sitten mistä asiasta tahansa. Kun se sisäinen itsevarmuus kasvaa en enää näe rajaa kehitykselle tai osaa kuvitella kuormaa, joka ei maastavedossa lähtisi minun matkaan. Tämä saattaa kuulostaa naiivilta, mutta jos te lukijat kokisitte tämän mistä nyt puhun, te ymmärtäisitte. Tänään pitkästä aikaa, koin taas tämän tunteen, ja minun motivaatio ja palo tätä lajia kohtaan kasvoi tuhat kertaiseksi.
Minulla on ollut ongelmia ja viimeisen kahden vuoden aikana olen kadottanut tuon yllämainitun tunteen. En ole saanut onnistumisia treeneissä, eikä voima ole kehittynyt. En ole tuntenut itseäni vahvaksi. Olen jopa katsonut sivusta, kun kantoapuun pyydetäänkin joku muu, koska Johannan selkä ei välttämättä kestä. Olen nähnyt, kuinka ihmiset ympärilläni ovat alkaneet pitää minua heikkona. Kehottaneet lopettamaan koko lajin tai pyytäneet olemaan varovaisempi – ettei mitään vaan satu. Se on tuntunut sanoinkuvaamattoman pahalta. Pieni ja vahva, ovat olleet aina ne sanat, joilla minua on kuvailtu. Ne ovat jopa määrittäneet minua. En halua, että minusta keksitään jotkut uudet adjektiivit, olen tyytyväinen jo näihin olemassa oleviin. Ja tämän päivän treeni osoitti, etten saakeli ole valmis antamaan periksi tämän lajin suhteen! Päinvastoin, aion todellakin nousta vielä täältä!!
Vahvoja treenejä teille kaikille! <3
-Johanna
